Urheilijan hyvinvointi

13.10.2020

Uusi yrityksen nimi vastaa nyt sitä mitä teen, mihin haluan vaikuttaa ja missä haluan kehittyä. Nimi vaihtui reipas viikko sitten "Urheilijan Hyvinvoinniksi" samaan aikaan, kun Yle Urheilu julkaisi uutisen siitä, kuinka Suomen huippu-urheilijoista lähes 70 % on ollut henkisiä ongelmia.

Yrityksen nettisivujen ilmeestä vastaa Wireframe, kiitos Suvi!


Kokonaisvaltaista urheilijavalmennusta


Valmennus tulee toteuttaa kokonaisvaltaisesti, kokonaisuus huomioiden!

Kokonaisvaltaisella valmennuksella tarkoitan teknisen ja taktisen osaamisen lisäksi sosiaalisia- sekä psyykkisiä taitoja, kuten hyviä tunne- ja vuorovaikutustaitoja, joista ehkä tärkeintä on itsetuntemus. Ihminen ja urheilija on kokonaisuus, johon vaikuttavat myös muut elämän osa-alueet (koti, koulu, työ ym.), jotka tulisi huomioida valmennuksessa.

Lajikulttuureissa usein tehdään niin kuin on totuttu tekemään. Tällainen toimintatapa ei kehitä lajiyhteisöä, eikä myöskään tue urheilijan hyvinvointiin liittyvää kehitystä. Lajien tulisi toimia ristiin ottaen hyväksi todettuja vaikutteita toisista lajeista.   

Kuva: Tuukka Kiviranta, 2018
Kuva: Tuukka Kiviranta, 2018

Urheilun hyvin- vai pahoinvointi


Tavoitteellisessa urheillessa hyvin- ja pahoinvoinnin raja voi olla häilyvä.

Jos tekeminen on pakonomaista, ja urheilijan ajatuksissa on useammin minun pitää ja täytyy, kuin se että saan ja voin, niin puhutaan pakonomaisesta liikunnasta. Tällainen liikunta vie urheilun ilon ja tyytyväisyyden tuoden paljon negatiivisia ajatuksia ja vastentahtoista tekemistä.

Kiireinen elämänrytmi asettaa myös omat haasteensa sekä liikkujalle, että huippu-urheilijalle. Huippu-urheilija on omistautunut ja periksiantamaton. Jos tällä samalla omistautumisella ja vaativuudella suoritetaan jokaisella elämän osa-alueella, tulee vastaan väsymistä ja uupumusta. Myös sisäistä ristiriitaa, jos arvojärjestyksessä tärkeimmille ei ehdi antaa aikaa.

Urheilua tehdään työksi ja harrastetaan toivottavasti omasta palavasta halusta. Jos urheillaan jonkun ulkoisen asian vuoksi, kuten miellyttämisen, julkisuuden,  tai ansaitakseen enemmän, voi urheilun hyvinvointi karata käsistä. 

Ulkoinen motivaation lähde on heikko yksin, se voi olla osana  useamman motivaation lähdettä, mutta pysyvä innostus vaatii aina myös sisäisen halun.


Kuva: Tuukka Kiviranta, 2018
Kuva: Tuukka Kiviranta, 2018


Selvittääksesi miten Sinulle urheilijana kuuluu, kysy itseltäsi nämä seuraavat kysymykset:

  • Milloin urheilu on viimeksi tuonut hyvää mieltä tai ollut hauskaa?

  • Käytkö sisäisessä puheessa, tai sanotko läheisille, että minun täytyy tai on pakko?

  • Onko Sinulla useita projekteja joita suoritat täydellä intensiteetillä?

  • Pidätkö siitä mitä teet, vai tekisitkö jotain muuta mieluummin?

Jos huomaat ettei urheilu ole tuonut viikkoihin iloa, sanot päivittäin että täytyy, yrität suorittaa liian paljon yhtä aikaa, aika ei riitä läheisille tai tärkeille asioille, tai ehkä tekisit jotain muuta mieluummin, niin keskustele itsesi, läheisesi, valmentajan, tai ammattilaisen kanssa näistä asioista. Tunteista puhuminen on tärkeää. Niistä puhuminen lujittaa ja antaa pohjan luotettavalle ja turvalliselle valmennussuhteelle.

Urheilijan hyvinvointia psyykkisellä valmennuksella

Psyykkisenä valmentajana olen apunasi esimerkiksi silloin, kun et saa annettua parasta mahdollista suoritusta. Silloin, kun ajatukset kiertävät negatiivista kehää, kun kaikesta yrittämisestä huolimatta tulee pettymys. Silloin, kun tunnet, että jännitys häiritsee liikaa suoritusta, tai tunnet olevasi ajatustesi kanssa yksin joukkueessa. 

Psyykkisen valmentajan kanssa kannattaa keskustella säännöllisesti jo ennen negatiivisten tunteiden kehää. Sillä tavoin voit pysähtyä tunteittesi ääreen, miettiä miten voit, ja missä voisit vielä kehittää itseäsi entistä vahvemmaksi urheilijaksi. Psyykkinen valmentaja ei ole psykologi, ja mielenterveydellisissä asioissa tulee olla yhteydessä lääkäriin.


Urheilijan hyvinvointia fysiikkavalmennuksella


Aluksi kerroin siitä kuinka valmennusosaaminen pysyy lajien sisällä siten, ettei tietoa jaeta. Yksikään valmentaja ei ole niin taitava etteikö olisi jotain uutta opittavaa. Työ on niin moninaista, että siinä voi kasvaa ja kehittyä läpi elämän.

Valmentajan työ ei ole helppoa, sillä valmentajan tulee osata fyysisten ja teknisten taitojen lisäksi psyykkisiä taitoja, sekä mm. esiintymistaitoja!

Lajivalmentajien lisäksi on olemassa kehonhuollon ammattilaisia ja muita urheilun hyvinvointia edistäviä osaajia, joilta tulisi ottaa enemmän oppia. Viikko sitten liikuntapsykologian lähiopinnoissa opettajamme kertoi, että Olympiakomitea on huomioinut lajien välisen yhteistyön tärkeyden ja perustanut työryhmän sitä varten noin seitsemän vuotta sitten, mutta tuloksia ei tämän ryhmän osalta ole vielä saatu.


Urheilijan fyysiset haasteet

Valmentaessa huomaan tietynlaisia fyysisiä haasteita, jotka liittyvät lähes aina lihaskireyksiin, liikkuvuusongelmiin ja lihastasapainoon. Ryhti ja siihen liittyvät tukilihakset ovat urheilijan ja ihan jokaisen hyvinvoinnin kannalta tärkein pohja. Myöskään tasapainon tärkeyttä ei tule väheksyä, sitä tarvitsee ihan jokainen lapsesta vanhukseen. Tasapainoa treenaamalla voimme pitää hermoyhteydet kunnossa ja vaikuttaa positiivisesti lihasten, sekä aivojen toimintaan.

Lihaskireydet kertovat jostakin toiminnallisesta-, tai lihastasapainoon liittyvästä ongelmasta, johon voit itse vaikuttaa!

Se että raajat voivat liikkua ilman rajoitteita, kaikki lihakset toimivat kuten niiden kuuluu ilman suurempaa lihasepätasapainoa, on hyvinvointia. Kun perusta on kunnossa, on hyvä lähteä rakentamaan vahvaa fyysistä rakennetta. Erityisen tärkeänä pidän kehon tukilihaksistoa, kuten syvien vatsalihasten, pienien pakaralihasten ja lavan alueen lihasten toimintaa, sekä rangan liikkuvuutta. Kuntosalilla huomaan usein liiketekniikoita, jotka vaarantavat urheilijan hyvinvoinnnin, kun tukilihaksistoa ja lihastasapainoa ei ole huomoitu. 


Hyvinvointi terveisin;

Kati 

Tiesitkö, että lavan toiminta vaikuttaa olennaisesti olkapään hyvinvointiin?

Selvitä kuinka lavan lihaksisto toimii, sillä lavan toimintahäiriö voi johtaa loukkaantumiseen!

  • Tällä minikurssilla voit testata toimivatko lavan tukilihakset, opit lapaa kannattelevat lihakset, ja saat treeniohjelman lavan tukilihasten vahvistamiseen.