Valmentajaesittely
Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen jotta tutustuisit minuun paremmin - arvoihini ja toimintatapaani. Minulla on tarve auttaa ihmisiä ja vihdoin ymmärsin, että jakamalla tietoani blogin kautta voin auttaa Teitä ja samalla itseäni.
Millainen olen valmentajana
Valmennettavat osaisivat kertoa minusta paremmin. Asiakaspalautteiden perusteella olen luotettava, ja luottamus muodostuu hyvin nopeasti. Ammattitaitoa on kattavasti oman kokemuspohjan ja koulutuksen vuoksi. Olen sopivasti vaativa, sillä haluan jokaisen asiakkaani onnistuvan, sillä silloin onnistun itsekin. Huomioin valmennettavan taustan, rajoitteet, vahvuudet, sekä kehityskohteet. Toteutan valmennuksessani psyykkistä valmennusta, sillä se on huomattavasti kauaskantoisempaa kuin pelkkä fyysinen harjoittelu.
Erityisosaaminen
Kuntosalin voima- ja lihasmassaharjoittelusta minulla on koulutus, ja ne ovat lähellä sydäntäni omasta harrastuksesta johtuen. Tulen jatkossakin hakeutumaan voiman, sekä psyykeen opintoihin.
Ikääntyessäni erilaiset lihaskireydet ja toiminnalliset ongelmat ovat pakottaneet hakemaan tietoa myös lihastasapainoon ja liikkuvuuksiin liittyen. Erityisosaamista on toiminnallisten ongelmien kanssa painiville, kuten toispuolilajia harrastavat, vauvoja kantavat tai muuten yksipuolisissa työasennoissa työskentelevät. Itselläni on ollut useita erilaisia lihasperäisiä ongelmia, kuten puutuvat raajat, sormet, kireä niska ja hartiat, golfkyynärpää, lantio- ja polvivaivat, lista on loputon. Lohtuna voin kertoa, että kyseisiin vaivoihin voi itse omalla toiminnallaan vaikuttaa. Jos olet alle 50-vuotias ja perusterve, niin kivut ovat 95 % varmuudella lihasperäisiä, eli toispuoleisen kuormituksesta johtuvia lihasheikkouksia ja liikkuvuusongelmia.
Psyykkinen valmennus on intohimoni! Psyykkisen valmentajan koulutuksen ja kokemuspohjani vuoksi voin auttaa asiakasta onnistumaan. Olen kokenut epäonnistumiskierteen, heitto- ja lautaskammon pesiksen parissa, vaikka en koskaan edes pelannut lukkarin tontilla. Useita haasteita on tullut urheilun parissa, mutta myös työelämässä, jotka olisin ohittanut helpommin nykyisen koulutukseni avulla.
Olen iloinen siitä, että valmennus ja johtaminen elävät murroskautta. Murroksessa ovat autotäärisen johtamisen siirtyminen keskustelevaan ja urheilijan kokonaisvaltaisesti huomioivaan valmennukseen. Hienoa esimerkkiä meille ovat näyttäneet maajoukkuetasolla yksittäiset valmentajat toteuttaen tuloksellisesti psyykkistä valmennusta muun valmennuksen yhteydessä huipputuloksin.
Tämä uusi johtamistapa on onneksemme hitaasti, mutta varmasti rantautumassa myös seuratasolle. Tämä on valmennustyyli, jota minä toteutan, ja jossa voin olla apunasi.
Pysytään kuulolla!
Urheilijan hyvinvoinnin puolesta,
Kati