Urheilijan ravitsemus ja dieetti
Jostain syystä painonpudotuksessa ei uskalleta puhua urheilun yhteydessä. Puhumattomuus saattaa johtua tiedon puutteestan. Urheilijan ravinto on tärkeä osa harjoittelua sekä palautumista - se on kiistatontonta, ja siksi painonpudotus tulisikin toteuttaa järkevästi.
Miksi urheiljan tulisi pudottaa painoa ja dieetata
Joissakin urheilulajeissa (haluttiin tai ei) on hyötyä siitä, että painoa on vähemmän. Juoksu kulkee tottakai paremmin- nopeammin ja pidemmälle ilman ylimääräistä painoa. Myös painoluokkalajeissa tiputetaan painoa, että saataisiin pienempi vastustaja mm. nyrkkeilyssä, voimannostossa tai painissa.
Urheilijan painonpudotuksen ja dieetin toteuttaminen
Painonpudotuksessa kerron kokemukseni kautta entisenä pesispelaajana ja nykyisenä fitnessurheilijana, sekä valmentajana. Myös voimannoston epävirallisiin kisoihin tuli viime kuussa kokeiltua ns. painonvetoa pienessä määrin. Pesäpallossa ravinnosta ei puhuttu, tai korkeintaan herkkujen ja alkoholin käytöstä. Osa pelaajista koitti pudottaa painoa syömättömyydellä ja muilla epäterveellisillä keinoilla. Siksi toivoisinkin ravinnosta ja painonpudotuksesta avointa keskustelua.
Painonpudottamisen ajankohta
Urheilijan vuodessa on kisakausi ja harjoituskausi. On selvää, että painonpudotus olisi hyvä tehdä harjoituskaudella, myös painoluokkalajeissa. Ns. painonveto ennen kisoja toteutettuna ei ole terveellistä, mutta ei myöskään valmistautumisen kannalta järkevää, sillä se vie keskittymisen olennaisesta - eli kisaamisesta.
Suhde ruokailuun
Kartoita millainen suhde Sinulla tai urheilijallasi on ruokaan. Onko jotain haasteita ravinnon kanssa, syömättömyyttä, allergioita, ruokavalioita tms. jonka jälkeen varmistellaan, että urheilija ruoka-ajat ovat säännölliset.
Tavoitteet
Aseta selvät tavoitteet. Ilman tavoitteita dieettaminen, kuten mikä tahansa muukin tavoite, on summittaista. Tässä kohtaan ravintovalmentaja on hyvänä tukena, sillä kun tavoitteista vastaa jollekin toiselle, toiminta on tuottavampaa.
Urheilijan ravinto-ohjelman laatiminen
Urheilijan ravinto-ohjelma laaditaan hänen halujen sekä tarpeiden mukaisesti. Ravinto-aineet valitaan sen mukaan mitä urheilija on tottunut käyttämään ja mitä haluaa käyttää. Myös herkuttelu sallitaan. Mitä vähemmän on rajoitteita, sitä helpompaa ohjelmaa on toteuttaa psyykkisesti. Herkuttelua voi helposti toteuttaa myös dieetillä, jos osaa toteuttaa ns. joustodieetti ja laskien makroja, eli rasvoja, hiilihydraatteja ja proteiinien päivän saantia.
En ole huolissaan siitä, etteikö urheilija saisi riittävästi ravintoa oikein toteutetulla dieetillä. Ennemmin olen huolissani siitä, mitä urheilija syö tällä hetkellä ja millainen suhde hänellä on ruokaan.
Usein ravinto-ohjelman saatuaan urheilija havaitsee, että näinkö paljon minun tulee syödä vaikka olenkin dieetillä. Tutkitusti treenaaminen on kehittävää vaikka ravintoa on -500 kcal alle kulutuksen.
Jos haluat oppia kuinka ravinto-ohjelma rakennetaan ja kuinka joustodieettiä voi toteuttaa, klikkaa itsesi minikurssille ja opi aineenvaihduntaa tehostava ruokailu.
Milloin dieetti epäonnistuu
Valitettavaa mutta totta, että 99 prosenttisesti dieetin epäonnistuminen johtuu mielen haasteista.
Jos huomaat ettei homma etene, niin tarkastele tekemistäsi. Pidä esim. viikko ravintopäiväkirjaa itsellesi ja valmentajallesi. Kirjaa kaikki mahdollinen päiväkirjaan ja ole totuuden mukainen, sillä huijattavia ei ole kuin sinä. Yhden päivän tai viikonkaan ohisyönnit eivät haittaa pitkässä juoksussa dieetin onnistumisessa. Jos kuitenkin lipsut sovitusta, niin todennäköisesti lipsut useasti ja se vaikuttaa kokonaisuuteen ja lopputulokseen.
Älä siis lannistu, jos joku päivä kaikki ei mene kuin piti, jos muutoin hommat ovat sujuneet suunnitellusti.
Jo pt-valmennuksissa huomasin, että jos asiakkaalta ei löydy muita motivaation lähteitä painopudotuksessa kuin ulkonäön muuttuminen, se ei meistä usealle ole tarpeeksi syvä motivaationlähde, sillä yksilö ei ole useinkaan sen tyytyväisempi itseensä on hän 10 kiloa painavempi tai kevyempi. Usein jos painonpudotukseen liittyvät tavoitteet saavutetaan, vanha elämäntapa ja tottumukset palaavat valmennuksen jälkeen ja sitä myötä kilotkin. Siksi motivaatiota tulisi hakea syvemmistä motivaatiolähteistä. Urheilutavoite on hyvin motivoiva keino painonpudotuksessa, eritoten jos tulos on riippuvainen painon putoamisesta.
Ravintovalmennusta toteutan joukkueille sekä yrityksille hyvinvointivalmennuksen yhteydessä. Pt-ryhmissä ja Fitnessvalmennuksessa ravinnolla on erityinen osa yksilön hyvinvointia ja elämänhallintaa rakentaessa.
- Kati